Twitteri on aina välillä semmonen paikka, että poliittisen kentän polarisoituneisuus oikein kirvelee silmiä. Toisessa Twiittiketjussa ylistetään hallitusta ja toisessa ollaan valmiita vallankumoukseen. Tiedän kallistuvani vähän vasempaan päin mielipiteissäni, mutta lähtökohtaisesti symppaan yleensä kaikkia puolia. Ihmisillä on syynsä olla asioista mieltä. Mutta yksi asia ärsyttää aivan käsittämättömästi ja se on mielestäni erittäin näkyvillä BLM- ja Pride-keskustelussa. Ymmärtääkseni kyse on “whataboutism”-ilmiöstä.
Black Lives Matter vs. All Lives Matter
HelsinkiPriden suojelija vs. “Miksei suojele kaikkea”
Mun triggeri tähän keskusteluun oli Saara Huhtasaaren twiitti, jossa hän vaikutti kritisoivan Sanna Marinin ryhtymistä HelsinkiPriden suojelijaksi. Ja erityisesti twiitin alla käyty keskustelu siitä miten “Ei kuulu pääministerin tehtäviin valikoivasti suojella vähemmistöjen tilaisuuksia.” ja “Miksei pääministeri sitten tee näin [suojele kaikkia suomalaisia]? Hän suojelee ainoastaan valikoivasti.” Ymmärrän, että monia voi ärsyttää esimerkiksi se, että Marinin hallitus vaikuttaa jostakin kulmasta katsottuna tekevän ns. huonoa työllisyyspolitiikkaa ja Marinia itseään on haukuttu muun muassa liian kovasta kritiikistä yritysjohtajia kohtaan. Se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että kaikki hallituksen tai pääministerin toimet saturoidaan typerällä whataboutismilla.
--KÄSITE SELITETÄÄN --
Jos whataboutismi ei ole tuttu käsitteenä, niin nopea kertaus:
“Jos jotain kritisoidaan, tuodaan esille toinen joko vastaava tai kaukaa haettu esimerkki jonka tarkoituksena on sotkea, hämärtää ja viedä keskustelua toisaalle”
A: "Neuvostoliitossa ei ole kansalaisoikeuksia."
B: "Niin mutta teillä Amerikassa lynkataan mustia."
Ja näin B on siirtänyt keskustelun Neuvostoliiton kansalaisoikeuksista Amerikkalaiseen rasismiin.
--KÄSITE SELITETTY --
Suomen pääministeri ryhtyi siis HelsinkiPride2020 suojelijaksi. Viime vuonna pääministeri oli paikalla, mutta nyt vasta virallisena suojelijana. Haluan ajatella, että kaikkien ajattelevien ihmisten mielestä pride on hyvä homma ja sen vuoksi pääministeri sitä suojelemassa vielä parempi. Twitteri on kuitenkin pääasiassa täynnä “entäpä tämä ja tämä ja tämä”-kommentteja. Ikään kuin pääministerillä olisi aikaa keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan ja jonkin toisen asian mietiskeleminen olisi syy sille, että politiikka on jollakin tapaa kehnoa. Hallituksen toimintaa kritisovalle voi tuntua luontevalta vetää yhteyksiä mielestään heikon politiikan ja “vääriin asioihin keskitymisen” välille. Mie en ole ekspertti enkä todellakaan tiedä mitä pääministerin päivärutiineihin kuuluu, mutta voin vakuuttaa, että Priden suojelijana toimiminen ei vie tunteja työllisyyden kanssa kamppailemisesta.
Nyt kun olen aiheessa “whataboutismi” ja muutenkin harmistuneessa tilassa, niin samaan hengenvetoon haluan ärtyä myös BLM vs. ALM keskustelusta. Tää on lähtökohtaisesti iso juttu Amerikassa, mutta tulee vastaan myös suomalaisessa Twitterissä. Musta on aivan käsittämätöntä kuinka tehokkaasti ALM-jengi sulkee korvansa omalta “entäpätämäsitten”-logiikaltaan.
> Tumma kaveri kuolee Yhdysvalloissa
> Rodullistetut ihmiset nousee barrikaadeille: “Rasismia on ja siitä pitää päästä eroon”
> Black Lives Matter!
> Valkoinen kaveri katsoo, että “Tässä ei välitetän nyt muista ihmisistä.”
> All Lives Matter!
Toiset siis näkee ongelman ja haluaa sen korjatuksi, johon toiset reagoi saturoimalla koko homman. Yhtäkkiä voimakas “tässä on ongelma”-liikehdintä muuttuukin vain “ongelmia on”-mutuiluksi. Kaiken huippu on se, että BLM-aktivistit triggeröityy tästä ja ALM-jengi onnessaan heittää Hyvää Tulta liekkeihin.Toisaalta jos mulla ois agendalla vastustaa BLM-liikettä viimiseen asti, niin tää ois kyllä todella hyvä taktiikka. Uskoisin, että keskustelun diffusoiminen yhdestä selkeästä toiminnallisesta ajatuksesta mitään sanomattomaan muminaan on kohtuullisen tehokasta.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että tasa-arvo on aika kova juttu. Uskon, että suunnilleen kaikki voi samaistua tähän. Sen vuoksi on aika vihamielistä lähteä sekoittamaan tärkeistä asioista keskustelemista toisilla tärkeillä asioilla varsinkin, jos nämä asiat eivät sulje toisiaan pois. Sanna Marin voi suojella HelsinkiPrideä, välittää kaikista suomalaisista tasapuolisesti ja tehdä silti kritisoitavaa työllisyyspolitiikkaa. Näistä kaikista ei ole pakko puhua samaan aikaan. Me voidaan keskustella tummien ihmisten kokemasta rasismista ja silti olla sitä mieltä, että jokaisen henki on tärkeä. Toinen ongelma voidaan ratkaista ja silti huolehtia, ettei tilanne huonone toiseen suuntaan. Nämä asiat eivät sulje toisiaan pois.
Pääministerin tehtävänä on ratkoa suomalaisia huolettavat ongelmat. Hänen tehtävänsä on myös jakaa aikansa näiden tehtävien kesken. Uskon, että hän tietää kyllä mihin aikansa laittaa. Pride on ajankulutukseltaan pieni, mutta hyvä juttu eikä sen huomioiminen tarkoita sitä, että hallituksessa viitataan lapasella suuremmille ongelmille. Poliittisessa keskustelussa ei tarvitse olla jokaikisen asian kohdalla aukomassa päätänsä malliin “älä keskity tähän ongelmaan, kun minun ongelma on tärkeämpi ja sun pitää käyttää kaikki aikasi siihen heti”.